ruokalusikallinen kylmää vettä
pieni ripaus suolaa
teelusikallinen vehnäjauhoja
teelusikallinen ruisjauhoja
gramma voita
ruokalusikallinen riisiä
0,3 dl maitoa
ripaus suolaa

Mitähän ruokaa sitä tänään tekisi? Olen ollut hieman hukassa sen jälkeen, kun… No, tiedättehän te.

Mieli tekee karjalanpiirakkaa. (Kun ei kerran ripsipiirakkaa irtoo, vai mitä jätkät, jätkät, hei, jätkät? Jätkät? Mihin te menitte?)

Ensiksi tehdään karjalanpiirakan puurotäyte, eli laitetaan pieneen kattilaan hieman vettä ja kiehautetaan se. Laitetaan sinne ruokalusikkalinen riisiä ja annetaan veden kiehahtaa. Maito lirutellaan joukkoon vähitellen ja samalla sekoitellaan. Puuroa on aika vähän, joten pitää olla tarkkana, ettei se pala pohjaan. Kun puuro on valmis, lisätään suola. Sitten puuro on todella valmis.

Sitten taikina. Sekoitamme veteen suolan, vehnäjauhot, ruisjauhot ja gramman sulatettua voita. Tästä syntyy pieni taikinakakkara, jonka tulee olla kiinteä ja sitkeä. Pyöräytämme sen palloksi, ja sitten kaulimme sen ohueksi pyöreäksi kuoreksi.

Sitten ei muuta kuin laitetaan puuro taikinan päälle ja rypytetään systeemi niin, että se näyttää karjalanpiirakalta. Tämä kohta on aika vaikea, mutta ehkä joku nainen osaa auttaa. Äiti on aika hyvä tässä.

Ei muuta kuin pistetään piirakka pellille ja heitetään kuumaan uuniin 10 minuutiksi. Lopuksi tehdään voi-maitosekoitus, kastellaan piirakka siinä ja peitetään leivinliinalla, jotta piirakka saa hautua. Plim vain, ja piirakka on valmis! Eikä mennyt kuin tunti!

Hmm… Tämähän oli onnistunut karjalanpiirakka. Olisi tosin ehkä pitänyt tehdä niitä enemmän kuin yksi… Ehkäpä… ehkäpä onnistun houkuttelemaan sen huoran, joka jätti minut, takaisin luokseni tämän karjalanpiirakan avulla.

*Kännykän nappuloiden painamista*

"Sari."

"Hei, minä täällä taas."

"Miksi sinä puhut Mikki Hiiren äänellä?"

"En voi sille mitään. En vain voi… Anyway. Ajattelin, että olen valmis ottamaan sinut takaisin."

"Ott… Mutta minähän jätin sinut!"

"No niin teit, huora. Mutta entä sitten? Olen silti valmis ottamaan sinut takaisin."

"En minä tule takaisin. Sinä olet hullu. Aina nuolemassa niitä vessanpönttöjä."

"Jumalauta huora! Minähän sanoin sinulle, niistä saa arvokkaita miner