Pekonikakku... Tsihih.

Ei se nyt vielä mitään, mutta minä tiesin Simon ja Rosan lapsen nimen puoli vuotta sen jälkeen, kun se tuli julkisuuteen!

No joo, sitten muihin asioihin.

Hetkinen, eihän minulla ollut muita asioita. Olen monesti ajatellut blogiskeneen palaamista, mutta sitten alan aina ajatella sitä ennemmin tai myöhemmin seuraavaa salaperäistä blogiskenestä katoamista. Ja sitten minä taas katoan.

Kysyn vaan... Kyllä meitsikin vaan oli uranuurtaja! Ne varhaiset ensimmäiset postaukset, joissa kommentoin ja analysoin ajankohtaisia uutisia... Kirjeet Blogvillestä...

Sitten jossain vaiheessa minä aloin kirjoittaa peppuseksistä, ja peli taisi olla pelattu.

Ja nyt tämä ruokablogi, jolla on parikymmentä tilaajaa...

Se on niin surullista... Hei, pekonikakkuni on valm

Moi!

Muutama päivä sitten televisiosta tuli Jamie Oliverin kokkausohjelma. Koska minä pidän ruokablogia, pidin velvollisuutenani katsoa sen, vaikka pernani oli juuri repeytynyt ja sen sisältä pulppusi pieniä pernoja.

Avasin television, ja kun valonsäteet olivat lopulta matkanneet silmiini, huomasin Jamien kulkevan jonkun miehen kanssa kaupungilla. He etsivät yrttejä kaupunkimaastosta.

Kaksi sekuntia katsottuani minä ryntäsin alusvaatteisillani ulos asunnostani ja juoksin alas, kadulle asti. Minäkin haluaisin etsiä yrttejä kaupungilta, jotta voisin sitten laittaa niitä ruokaani!

Kun olin tullut kadulle, aloin vain sokeasti ryntäillä edestakaisin, koska ajattelin, että se näyttäisi hyvältä blogissani. Unohdin kaiken yrtteihin liittyvän ja aloin ajatella kummisetääni.

Kyllä, minulla on kummisetä. Sain sellaisen kasteessa. Mutta sen jälkeen en koskaan kuullut hänestä. Paitsi silloin kun kirjoitin ylioppilaaksi, hän lähetti minulle korusähkeen, jossa luki vain: "Olen pettynyt sinuun."

Sen jälkeen en kuullut hänestä enää vuosiin. Eräänä yönä hän sitten soitti minulle, ja sanoi vain: "Olen pett", minkä jälkeen puhelu katkesi kesken.

Nyt kännykkäni soi jälleen. Näytössä luki, että soittaja oli kummisetäni. "Haloo?" sanoin.

Ääni langan toisessa päässä köhi hetken ja sanoi: "Olen pett…"

Hiljaisuus.

"Miksi puheesi katkesi kesken?" kysyin.

"Minä vain katselin…" ääni vastasi. "Ulos ikkunasta… Voi luoja! World Trade Centerin tornit romahtivat! Voi luoja! Onko meitä vastaan hyökätty?"

"Missä sinä olet?" kysyin hätääntyneenä. "Oletko joutunut toiseen aikaulottuvuuteen?"

"Ei, katsoin vain ikkunasta naapurin televisiota, josta tuli dokkaria WTC:n tuhosta. Olen pett"

Suljin puhelimen, kun äkkiä muistin, että tämähän on ruokablogi. Pitää äkkiä kehittää varmaan jotain rehuja ja tehdä niistä mättöä!

Löysin kolme basilikanlehteä. Vesi kielelleni herahtaen aloin selailla keittokirjaa, jos siellä lukisi jotain hauskaa.

Minulla ei kuitenkaan ole keittokirjaa, joten jouduin turvautumaan Ruokamuistioon, tähän ruokablogiini. Löysin sieltä uuden merkinnän jostain pizzasta. Outoa, en muista kirjoittaneeni tällaista… Olen ilmeisesti hieman ruosteessa näissä blogiasioissa. Vieläköhän Shicgzjo-blog ilmestyy? Onkohan siellä se Superchich vieläkin. Siitäs saitte! Hah haa!

Ai niin, unohdin kertoa! Meitsi hankki tatskan! Niin, tatuoinnin. Halusin kirjata itseeni sanan hedelmällinen.
Kirjasin sen pakaroihini. Nyt vasemmassa pakarassani lukee hedel. Oikeassa pakarassani lukee mäläh

Pizza, pizza, pizza... Eikö vain sen sanominenkin tuo veden kielelle? Sanotaanpa kaikki yhteen ääneen hyvin lujaa: pizza. No, sanokaa nyt.

Erityisen hyvää pizzasta, muinaisten foinikialaisten nerokkaasta keksinnöstä, tulee kun siihen laittaa täytteitä. Täytteiden - "pizzatäytteiden", kuten kokkipiireissä sanotaan - valinta on paitsi hyvin eroottissävytteistä, myös äärimmäisen vaativaa puuhaa; Laittaako pizzaan pekonin ja salamin lisäksi myös pekonimakkaraa? Yrittääkö muuttaa aurinkokuivatut tomaatit tyttöystävän avulla kuukastelluiksi tomaateiksi? Siirtääkö jättikokoinen Matti Vanhanen -juliste makuuhuoneen seinältä makuuhuoneen lattialle?


Toisinaan on hyvä kuitenkin unohtaa kaikki hienot pesto- ja maksalaatikkotäyteseokset ja tehdä hieman kevyempää ja terveellisempää pizzaa esimerkiksi terveellisiä kasviksia hyväksikäyttäen.

Erityisen hyviä kasviksia ovat erilaiset juustot. Tarkemmin sanottuna mozzarella-, gryere-, gorgonzola- ja parmesaanijuustot.


Siispä niitä kannattaa laittaa pizzan päälle.

Juustojen lisäksi tarvitset klöntin normaalia peruspizzapohjataikinaa sekä pizzakastikkeen, joka kannattaa sekoittaa esimerkiksi seuraavista aineksista:

tomaattiketsuppia, tomaattipyrettä
1 rkl oliiviöljyä
2 tl basilikaa
3 valkosipulin kynttä
höttösellinen suolaa
vauvankourallinen mustapippuria
ripaus paprikajauhetta
hippusellinen muskottia

Kauli taikina kaulimella, mikäli sinulla on kaulin ja tyttöystäväsi ei ole lyönyt sitä halki päähäsi. Levitä kastike litteälle pizzapohjalle ja onnittele itseäsi hyvin tehdystä työstä - sinähän olet melkein kuin oikea kokki! Levitit ketsuppimössöä taikinan päälle! Vastakkainen sukupuoli on heikkona sinunlaisiisi huippuosaajiin.

Mutta nyt seuraa vielä vaativampi osa: juustot pitäisi nimittäin ripotella taikinan päälle oikein.

Kyllä, sillekin on oma sääntönsä. Ei esimerkiksi sovi, että kaadat kaikki juustot keskelle pizzapohjaa ja törkkäät komeuden uuniin.

Tee näin: Älä sekoita juustoja keskenään, vaan laita parmesaania lukuunottamatta eri juustot eri puolille pizzaa kuitenkin niin, ettei mikään paikka jää paljaaksi. Se ihan oikeasti kannattaa. Erilaisten juustojen erinomaiset ominaispiirteet on helpompi havaita, kun juustoja ei ole sekoitettu yhdeksi sotkuksi. Ja voithan aina syödä monesta kohtaa samaan aikaan, jos tahdot.

Ripottele kuitenkin parmesaanijuusto ympäri pizzaa kaikkien juustojen päälle. Ihan muuten vain. Meitsi tietää, että siitä tulee aika hyvää silleen.

Laita pizza uuniin n. 225 asteeseen ja hytkytä lanteitasi, kunnes pizza vaikuttaisi olevan valmis.

Heitä pizza seinään.

Huh huh, kylläpä se susilauma juoksi perässäni kauan! Nyt pääsin kuitenkin lopulta tietokoneen ääreen bloggaamaan.

Tänään on kulunut viisi vuotta World Trade Centerin terrori-iskuista. Tämä kirvoitti minut ruoanlaitoltani muistelemaan, missä olin iskujen sattuessa.

Pitkään asiaa muisteltuani tulin siihen johtopäätökseen, etten muistanut. Minä muistan kyllä, missä olin, kun kuulin Aasian tsunamista (kotona sohvalla katsomassa telkkaria). Ja Lontoon-pommi-iskuista (kotona sohvalla katsomassa telkkaria). Ja Estonian uppoamisesta (kotona sohvalla katsomassa telkkaria). Mutta jostain syystä en muista, missä olin 9/11-iskujen aikaan.

Tämä outo muistikatkos pakotti minut kaivamaan esiin vanhat päiväkirjani. Kaikkien muiden päivien kohdalla oli merkintöjä, mutta syyskuun 11. päivän sivu vuodelta 2001 oli… revitty irti! Mitä helvettiä?

Luin merkinnän syyskuun 10. päivältä. Se meni seuraavasti: "Pelkään, että jonain päivänä se huora jättää minut. Kana on hyvää, etenkin kypsänä."

Syyskuun 12. päivänä olin kirjoittanut. "Kot-kot-kot. Kana. Kot-kot. Seksi. Kot-kot."

Sitten minä kuolin.

Ei, en kuollut sentään. Mutta sitten… Ei kai taas! Sudet tule

Ystävät, tätä ilon päivää! Tätä onnen päivää!

Muistattehan sen huoran, joka jätti minut? Hän on ollut syypää siihen, että Ruokamuistiossa ei ole ollut päivityksiä - en ole päivittänyt, koska se huo... No joo.

Nyt on käynyt niin, että se huora otti minut takaisin! Se oli ihme. Huolimatta lukihäiriöstäni, kampurajalkaisuudestani, alkalimetalleilta haisevasta hengityksestäni, satunnaisen raivopäisestä väkivaltaisuudestani - ja huolimatta siitä, että minä kerran tapoin sen huoran, hän otti minut takaisin! Miten se on mahdollista? Menemättä liikaa yksityiskohtiin, sanotaanko vain, että kiitos, Google!

Anteeksi, pitää käydä vessassa välillä. On ollut vähän näitä eturauhasvaivoja... Huh huh, tulihan sitä virtsaa ihan hyvin. Kiitos, Google!

Nyt kun olemme palanneet yhteen sen huoran kanssa, ajattelin tehdä hänelle hiukan taikinaa. Esimerkiksi pullataikinaa. Sitten upotan hänet pullataikinaan. Kiitos, Goo

ruokalusikallinen kylmää vettä
pieni ripaus suolaa
teelusikallinen vehnäjauhoja
teelusikallinen ruisjauhoja
gramma voita
ruokalusikallinen riisiä
0,3 dl maitoa
ripaus suolaa

Mitähän ruokaa sitä tänään tekisi? Olen ollut hieman hukassa sen jälkeen, kun… No, tiedättehän te.

Mieli tekee karjalanpiirakkaa. (Kun ei kerran ripsipiirakkaa irtoo, vai mitä jätkät, jätkät, hei, jätkät? Jätkät? Mihin te menitte?)

Ensiksi tehdään karjalanpiirakan puurotäyte, eli laitetaan pieneen kattilaan hieman vettä ja kiehautetaan se. Laitetaan sinne ruokalusikkalinen riisiä ja annetaan veden kiehahtaa. Maito lirutellaan joukkoon vähitellen ja samalla sekoitellaan. Puuroa on aika vähän, joten pitää olla tarkkana, ettei se pala pohjaan. Kun puuro on valmis, lisätään suola. Sitten puuro on todella valmis.

Sitten taikina. Sekoitamme veteen suolan, vehnäjauhot, ruisjauhot ja gramman sulatettua voita. Tästä syntyy pieni taikinakakkara, jonka tulee olla kiinteä ja sitkeä. Pyöräytämme sen palloksi, ja sitten kaulimme sen ohueksi pyöreäksi kuoreksi.

Sitten ei muuta kuin laitetaan puuro taikinan päälle ja rypytetään systeemi niin, että se näyttää karjalanpiirakalta. Tämä kohta on aika vaikea, mutta ehkä joku nainen osaa auttaa. Äiti on aika hyvä tässä.

Ei muuta kuin pistetään piirakka pellille ja heitetään kuumaan uuniin 10 minuutiksi. Lopuksi tehdään voi-maitosekoitus, kastellaan piirakka siinä ja peitetään leivinliinalla, jotta piirakka saa hautua. Plim vain, ja piirakka on valmis! Eikä mennyt kuin tunti!

Hmm… Tämähän oli onnistunut karjalanpiirakka. Olisi tosin ehkä pitänyt tehdä niitä enemmän kuin yksi… Ehkäpä… ehkäpä onnistun houkuttelemaan sen huoran, joka jätti minut, takaisin luokseni tämän karjalanpiirakan avulla.

*Kännykän nappuloiden painamista*

"Sari."

"Hei, minä täällä taas."

"Miksi sinä puhut Mikki Hiiren äänellä?"

"En voi sille mitään. En vain voi… Anyway. Ajattelin, että olen valmis ottamaan sinut takaisin."

"Ott… Mutta minähän jätin sinut!"

"No niin teit, huora. Mutta entä sitten? Olen silti valmis ottamaan sinut takaisin."

"En minä tule takaisin. Sinä olet hullu. Aina nuolemassa niitä vessanpönttöjä."

"Jumalauta huora! Minähän sanoin sinulle, niistä saa arvokkaita miner

Joskus silloin, kun krapula ja morkkis alkavat helpottaa juuri sen verran että syömisen ajatteleminen on mahdollista, alkaa tehdä aivan helvetisti mieli pyttipannua. Joten tehdään aivan helvetisti pyttipannua.

Tarvitset:

12 keskikokoista perunaa
2 sipulia
1 pkt pekonia
3 lenkkimakkaraa
4 kananmunaa
etikkakurkkua
1 kylmä olut

Keitä perunat ja vie ne parvekkeelle jäähtymään. Tiedän, että tuntuu typerältä keittää perunat ensin kuumiksi ja sitten jäähdyttää ne, mutta näin isäkin aina teki.

Avaa kylmä olut ja juo se karkoittaaksesi eilisillan huojuvat ja rikkaanköyhät muistikuvat mieltäsi varjostamasta. Näin isäkin aina teki.

Pilko kaikki muut ainekset pieniksi, paitsi kananmuna.

Lämmitä pannu kuumaksi ja viskaa sille aimo annos rypsiöljyä tai voita. Paista peruna, makkara, sipuli ja pekoni pannulla vuorotellen. Äläkä tunge sille pannulle noin paljoa tavaraa kerralla, saatanan idiootti. Se jäähtyy ja ruoka menee ihan vituiksi.

Ihan oikeasti hei, sillä on aika paljon väliä miten sen paistamisen suorittaa. Paista vähän kerrallaan äläkä hytkytä pannua turhaan, vaikka se näyttääkin coolilta ja antaa sellaisen fiiliksen kuin tässä oikeasti tehtäisiin jotain. Anna ainesten vain kypsyä rapeiksi ja suorita sitten kääntö, äläkä klähmi ruokaa kaiken aikaa veitsellä tai puuhaarukalla.

Kun olet saanut kaikki ainekset kypsiksi ja rapeiksi, seuraa vaativin osa: sinun täytyy saada kaikki ainekset mahtumaan pannulle samaan aikaan.

No ei se nyt niin erikoisen vaativaa ole. Yritä vähän.

Riko kananmunat ruoka-ainesten päälle ja sekoita. Nyt saa sekoitella! Kananmunien ei tarvitse tulla täysin kypsäksi, paitsi jos on säikky nössö ja pelkää lintuinfluenssaa.

Ripottele ruoan päälle reiluhko määrä suolaa ja mustapippuria. Kyllä, kyllä, sinä laitat aina kaikkiin ruokiin chiliä ja pestoa, mutta niitä nyt vain ei vittu soikoon laiteta tähän pyttipannuun. Tähän ei laiteta edes valkosipulia!

Kaada lautaselle suoraan pannulta suuri keko pyttipannua, paloittele sekaan etikkakurkkua ja syö Avaraa luontoa katsellen. Susia.